Tietämättömyydestä sakotetaan

Olen itse aikoinani tehnyt uraa niin sanotusti verottajalla eli Suomen Verohallinnon palveluksessa muun muassa verotarkastajana. Voin sanoa, että monessakin mielessä kyseiset vuodet olivat arvokkainta kokemusta, mitä alalla voi saada. Työssäni törmäsin, ja törmään edelleen, tilanteisiin, joissa verovelvollinen on toiminut hyvässä uskossa, mutta valitettavasti väärin.

Oikeusjärjestys lähtee olettamuksesta, että kansalainen tuntee lain ja siten tietää, mikä on sallittua ja mikä ei. Ellei tiedä, on tämän otettava asiasta selvää. Mitäpä jos järjestelmä on niin monimutkainen, että ei osaa edes tunnistaa tilanteita, joissa voisi tulla pohdittavaksi toimen oikeellisuus? Missä kulkee se vilpittömän mielen raja, ”ei tiennyt, tai ei olisi pitänytkään tietää”? Lähinnä sopimusoikeudessa esiintyvää periaatetta kuvataan vero-oikeuden yhteydessä muun muassa näin: ”Kun verovelvollinen toimii säännösten ja verottajan antamien ohjeiden mukaisesti eikä anna veroviranomaiselle väärää, epäselvää, puutteellista tai harhaanjohtavaa tietoa verotuksen perusteena olevista seikoista, voidaan verovelvollisen olettaa toimineen vilpittömässä mielessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että verovelvollisen on täytynyt ottaa riittävä selko säännöksistä ja ohjeista, jotka ohjaavat täyttämään hänen verotukseensa liittyvät velvoitteet.”(http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Verotuksen_toimittaminen_ja_muuttaminen/Verotuksen_toimittamisen_periaatteita(25763) Edelleen ilmaan jää kysymys: mikä on riittävä selko asioista? Riittääkö se, että on tilitoimisto, johon luottaa? Se, että googlettaa asiaa kiperän paikan tullen ja tulostaa löydöksensä todisteeksi? Pitäiskö kuitenkin ottaa lakikirja käteen ja yrittää tulkita pykälien viidakkoa? Voiko milloinkaan olla tarpeeksi varma, että tekee oikein?

Verohallinnosta voi pyytää kiperään asiaan maksullisen ennakkotiedon, joka sitoo käsillä olevassa asiassa, kunhan tosiseikat pysyvät hakemuksessa kuvatun mukaisina. Muutoin yksittäisiin kysymyksiin ei juuri anneta kirjallista ohjausta, ja puhelimitse saatujen neuvojen jälkikäteinen todentaminen on verovelvollisen kannalta melko mahdotonta. Mikäli ei siis halua käyttää rahaa, oikeustoimen oikeellisuus jäänee omien selvitysten varaan. Moni luottaa erilaisista lähteistä löytämäänsä tietoon ja uskoo toimivansa oikein. Harvoin nämä sekalaiset lähteet kuitenkaan muodostavat sellaista kokonaisuutta, että asioista voisi sanoa otetun ”riittävä selko”?

Vaikka verovelvollinen olisi täysin vilpittömästi, ja omasta mielestään asiaa selvittäen, toiminut virheellisesti, ei oikeusjärjestelmä, tässä tapauksessa verottaja, juuri armoa tunne. Verot laitetaan verotuksen oikaisusäännösten mukaisesti jälkikäteen maksuun korkojen ja rangaistusmaksujen kera. Aivan, rangaistusmaksujen. Verovelvollinen tekee virheen ja saa siitä rangaistuksen, jotta vastaavaa ei tapahdu uudelleen. Maksut pahimmillaan tuplaavat veron määrän, joten voinee loogisesti ajatella, ettei kukaan tieten tahtoen kerjää moista itselleen toistamiseen. Mutta auttaako tämä saatu opetus seuraavalla kerralla, kun ongelma koskee toista asiaa tai selviääkö yritys ylipäänsä maksuista pohtiakseen vero-oikeudellisia kysymyksiä vielä tulevaisuudessa? Kokemuksesta tiedän, että kaikki eivät selviä. Toisin sanoen, yrityksiä, jotka ovat hoitaneet elinkaarensa aikana kaikki velvoitteensa ja pyrkineet noudattamaan lain pykälää kaikissa toimissaan, kaatuu siksi, ettei kassa yksinkertaisesti riitä kaikkiin niihin maksuihin, joita tietämättömyydestä seuraa.

Lainsäätäjän puolustukseksi on sanottava, että verovelvollisten joukkoon mahtuu varmasti niitä, jotka käyttäisivät järjestelmää kylmästi hyväkseen väittäen toimineensa ”vilpittömästi”. Kuinka nämä vilpilliset sitten erottaisi vilpillittömistä? Laki on laadittu rankimman kautta väärinkäytösten estämiseksi. Kuitenkin voisi kysyä, miksi verovelvollinen ei voi saada kirjallista ohjausta Verohallinnosta? Neuvoa, jonka voisi luottaa olevan oikea? Toki laajamittaiset, monimutkaiset asiat vaativat arvoisensa selvittelyn, jolloin maksua vastaan saatava ennakkotieto on varmasti paikallaan, mutta vaikkapa kysymys: Onko yksityinen pysäköinninvalvonta arvonlisäverollista toimintaa? Tähän mennessä on eri puolilla Suomea asiaan otettu päinvastaiset kannat. Ymmärrettävästi pitkään jatkuva väärä menettely arvonlisäveromenettelyn suhteen kumuloituu ajan kanssa huomattavaksi virheeksi.

Verovelvollisena on kuitenkin jo askeleen oikeassa suunnassa, kun tiedostaa päätöstensä epävarmuuden ja sen, kuinka tärkeää on olla oikeasti varma. Ennakkotieto on aina varteenotettava vaihtoehto, eikä ristiriitaisia vastauksia pidä milloinkaan hyväksyä päätösten perustaksi. ”Ehkä, kai ja luultavasti” eivät takaa yöunia. Luultavasti paras neuvoni veroasiantuntijana onkin: tietäkää, mitä teette ennen kuin teette.

Levollista yötä!